Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat - Etusivulle

Juhlien historia

Juhlien synty

Lohtajan 400-vuotisjuhliin vuonna 1978 tilattiin Lohtajan entiseltä kirkkoherralta Tauno Kauppiselta ja lohtajalaissyntyiseltä säveltäjältä Eero Erkkilältä juhlamessu, joka sai nimekseen Vexilla Regis - Kuninkaan viirit. Heti seuraavana vuonna messun ympärille syntyi säveltäjän innoittamana Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat. Juhlien nimikkomessua Vexilla Regis esitetään juhlilla muutaman vuoden välein, viimeksi vuonna 2018.

Juhlien järjestäjänä on rekisteröity yhdistys Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat ry, joka perustettiin syyskuussa 1979. Organisaatioon kuuluvat johtokunta, toimikunnat ja valtuuskunta, joka koostuu sekä lähialueella että valtakunnallisissa tehtävissä toimivista asiantuntijoista.

Taiteelliset johtajat

Kirkkomusiikkijuhlien taiteellisena johtajana ensimmäiset kahdeksan vuotta (1978-1987) toimi
diplomilaulaja ja -urkuri, kapellimestari, säveltäjä Eero Erkkilä. Hänen työtään jatkoi oopperalaulaja Hannu Niemelä 1988-1995. Pisimpään johtajana on toiminut diplomiurkuri Lasse Erkkilä (1996-2011). Vuoden 2011 juhlien jälkeen taiteellinen johto luovutettiin kapellimestari Juhani Lamminmäelle.

Kurssit ja kilpailut

Juhlien historian aikana on järjestetty kursseja yksinlaulajille, lausujille, nuorille soittajille ja yhtyelaulajille sekä kanttoreille. Kursseja on järjestetty yhteistyössä mm. SULASOLin, Mieskuoroliiton, OK Opintokeskuksen, Kristillisen Opintokeskuksen, Kannuksen kansalaisopiston, Lohtajan Musiikinystävien ja Keski-Pohjanmaan opiston kanssa.

Juhlilla on järjestetty seuraavat kilpailut: vuorovirsien sovituskilpailu, hengellisten lapsikuorolaulujen sävellyskilpailu, häämusiikkikilpailu, lasten hengellisten yksinlaulujen kilpailu, psalmilaulujen sävellyskilpailu, hautajaismusiikin sävellyskilpailu sekä 2003 vastausmusiikkia jumalanpalvelusten teksteihin - sävellyskilpailu. Viimeisimpänä järjestettiin vuonna 2006 lasten hengellisten kuorolaulujen sävellyskilpailu.

Yhteistyöllä uutta yleisöä

Kirkkomusiikkijuhlat houkuttelevat vuosittain 5 000-6 000 kävijää. Kun ohjelmistossa on ollut merkittäviä kantaesityksiä, kuten Kalastaja-ooppera tai Kolme kirjettä Laestadiukselle, viikon yleisömäärät ovat nousseet jopa 7 000 henkilöön. Uutta yleisöä on tavoitettu viemällä kirkkomusiikkia uusille esiintymispaikoille, esimerkiksi Jukkolanmäen Navetinvintille Lohtajalle sekä Kylämuusikkojen mukana ympäri kaupunkia pop-up -konsertteihin.

Lohtajan kunta ja Lohtajan seurakunta sekä vuoden 2009 kuntaliitoksen jälkeen Kokkolan kaupunki ja Kokkolan seurakuntayhtymä ovat olleet Kirkkomusiikkijuhlien suurimmat tukijat. Niiltä on saatu taloudellista ja käytännöllistä tukea mm. tapahtumapaikkojen ja järjestelyjen muodossa. Muut tulot muodostuvat ohjelman myynnistä sekä mainos- ja kolehtituloista.

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat rikastutti Lohtajan kunnan kulttuurielämää vuosikymmeniä. Nykyisellään Kirkkomusiikkijuhlat on omaleimainen osa Kokkolan kaupungin kulttuuritarjontaa ja kirkkomusiikin ilosanoma leviää Lohtajan kirkonkylältä kantakaupunkiin asti.

Esiintyjät ja ohjelmat

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien toimintaperiaatteeksi muodostui heti alusta alkaen tuottaa ja esittää Lohtajalla ja lähiympäristössä kirkkomusiikiksi luettavia koti- ja ulkomaisia, vanhoja ja uusia suurteoksia, toimeenpanna pienimuotoisempia tilaisuuksia sekä järjestää kursseja soittajille ja laulajille. Lisäksi Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat ovat tehneet tutuksi kirkkomusiikkia maakunnallisesti ja valtakunnallisesti sekä luoneet valmiuksia sen laululliseen ja soitannolliseen esittämiseen. Löydät juhlakohtaisen ohjelmahistorian valikosta.

Lisätietoa

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat 20 vuotta (toim. Kaija Aromaa, Mikko Himanka, Tarja Luikku, 1998)

Vexilla Regis XX Anni: Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat 1979 - 1998 - ohjelmistokartoitus ja tapahtuman historian tarkastelua (Tutkielma Sibelius-Akatemiassa, Teemu Kirjonen 2001)

Eero Erkkilä, Arpa lankesi minulle (Kirkkomusiikkijuhlien perustajan elämäkerta, Katariina Hietamäki ja Laila Honkanen 2011)