Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat - Etusivulle

Laulaja taivaan portilla

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien ohjelman rungon muodostaa tänä vuonna neljä konserttia, joissa pääroolissa on laulusolisti. Näistä sangen erilaisista konserteista löydät kenties tutun suosikkisi ja takaamme - myös uusia ihastuksia.


Marin illassa Jukkolanmäen Navetanvintin rennossa tunnelmassa Mari Palo laulaa itselleen rakkaimpia lauluja Janne Hovin säestyksellä.

Lohtajan kirkossa Barokin mestareita ovat niin säveltäjät kuin esittäjät. Kreeta-Maria Kentala ja Kentala Consort eivät Keski-Pohjanmaalla esittelyjä kaivanne. Mestari on myös konsertin solisti Tuuli Lindeberg, joka on vakiinnuttanut asemansa maamme eturivin barokkimusiikin laulajana. Hänen ohjelmansa koostuu kolmesta huikaisevasta teoksesta. Aloitusnumero on Monteverdin Confitebor-soolomotetti, jonka teksti on Psalmista 111. Barokin aikana naissäveltäjät olivat harvinaisuuksia. Heistä yksi merkittävä on Elisabeth Jacquet de la Guerre, jonka nyt kuultava raamatullinen kantaatti Judith on täynnä suurta draamaa. Ohjelman päättävä Händelin virtuoosinen motetti Coelestis dum spirat aura on sävelletty Antonius Padovalaisen, merimiesten ja kalastajien suojeluspyhimyksen, kesäkuisen juhlapäivän kunniaksi.

Merimiehistä ja kalastajista päästään seuraavana iltana peltomieheen. Jorma Panulan säveltämässä ja Pekka Santalan kirjoittamassa teoksessa Peltomiehen rukous nimihenkilö käy kirkon hiljaisuudessa läpi mieltään painaneita muistoja ja pohtii työnsä merkitystä. Teoksen viesti oikeudenmukaisuudesta on aina ajankohtainen. Peltomiehenä tässä teoksessa, jota kutsutaan niin oopperaksi kuin suvivesperiksikin,
laulaa Hannu Ilmolahti.

Viimeinen laulaja taivaan portilla on Aarne Pelkonen. Konsertissa esiintyvät myös pianisti Juho Alakärppä ja urkuri Matti Pohjoisaho. Illan riipaisevan kauniiden teosten taustoihin kuulijat johdattaa Risto Nordell.

"Olen kuolleen laulajan sielu -
tulen kaukaa päältä maan,
ei mulla onnea ollut,
oli ihana kaipaus vaan.

Olen katsonut silmäni sokeiks
unelmaini kirkkauteen,
en onnea pyydä, mut unet
suo nähdä mun uudelleen."

(Lauri Pohjanpää: Laulaja taivaan portilla)

Tervetuloa kokemaan yhdessä kaikki tämä. Ja paljon muuta!

Juhani Lamminmäki
Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlien taiteellinen johtaja